keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Takarivin pullukasta personal traineriksi


Nyt on suunnilleen 5,5 vuotta siitä, kun aloin käymään Kuntokeskus Kanavassa. Aikalailla samaan aikaan, kun Kanava aloitti toimintansa. Silloin 5,5 vuotta sitten olin ihan erinäköinen, painoa oli 40 kiloa enemmän ja kunto oli kaikkea muuta kuin hyvä. Voisi sanoa, että Kuntokeskus Kanava laittoi minut kuntoon, vaikka kai siinä oli omallakin tekemisellä oma osansa. Tämän 5,5 vuoden aikana olen ollut koko ajan jäsenenä. Pisin tauko taitaa olla, kun synnytyksen jälkeen en käynyt kolmeen viikkoon! Huh, sekin oli tuskaa. Kun on tottunut liikkumaan, niin ei se luonto meinaa antaa periksi edes synnytyksen jälkeen, että jäisi laakereilleen makaamaan.


Vielä ennen Kanavaa olin todella surkeassa kunnossa. Ylipainoa oli, enkä liikkunut yhtään. Vihasin liikuntaa koulussa ja ainoa mitä vapaaehtoisesti liikuin, oli pyörällä, koska meidän perheellä ei koskaan ole ollut autoa. 19-vuotiaana sain ajokortin ja auton ja johan loppui kuin seinään se pyöräilykin. Herkkuja alkoi upota jopa lisää tähän napaan ja painoa alkoi kertyä ”huomaamatta”. Lähinnä siis välttelin vaakaa (ja peiliä ja kameraa), ettei vaan huomaisi totuutta. Olen siis ollut nuorempana normaalipainoinen, vaikken liikkunutkaan. Hyötyliikunta piti minut edes vähän kunnossa, mutta kun sekin jäi kokonaan, niin ei ihme, että paino nousi. Liputan siis myös hyötyliikunnan puolesta. Se on oikeasti sitä tärkeintä millä voimme vaikuttaa mm. painoomme.

ENNEN
Vuoden 2008 lopulla jouduin sairaalaan, jossa väkisinkin jouduin vaa’alle. Meinasin pyllylleni lentää, kun jo muutaman päivän oksentamisen ja syömättömyyden jälkeen painoin edelleen reippaasti yli 100 kiloa. Huh. Paljonkohan olin painanut ennen sitä? Heräsin tilanteeseen vihdoin oikeasti ja halusin alkaa pudottamaan painoa. Kuntokeskus Kanava avattiin niihin aikoihin ja ystäväni kanssa päätin lähteä kokeilemaan. Aluksi kävin vain salilla, jumppiin en uskaltanut edes ajatella meneväni. Ajattelin, etten pärjää. Jumpissakin aloin jossain vaiheessa käymään ystäväni kanssa, mutta aina piti väkisin päästä takariviin, ettei vaan kukaan näkisi surkeuttani. Vihasin sitä, jos en osannut jotain liikettä tai en jaksanut. Se turhautti ja alussa luovutin ensimmäisten yritysten jälkeen. Mielessäni vain manasin surkeuttani ja sitä, etten jaksa. Ensimmäisen kerran kun kävin Bodycombatissa, ajattelin, etten mene sinne enää ikinä, koska en jaksanut mitään. Olin tunnin jälkeen ihan kuollut. En muista enää, miksi sitten palasin tunnille uudestaan, mutta nykyään minut löytää jokaiselta Bodycombat-tunnilta eturivistä.  Nautin siitä tunteesta, että liikun äärirajoillani. Aina ei tarvitse jaksaa, kunhan tekee parhaansa. Sillähän sitä sitten kehittyy.

Ensimmäisen 9 kuukauden aikana tiputin painoani melkein 40 kiloa. Olen jotain päättäessäni sellainen, että kaikki mulle heti nyt. Vuoden 2008 lopulla tein päätöksen ja pysyin siinä. Lähdin ehkä vähän liiankin kovalla sykkeellä liikkeelle, vaikka toisaalta se sopi minulle.  Jätin saman tien herkut pois ja aloin syödä terveellisesti. Lisäsin kasviksia ruokavalioon, pienensin annoskokoja ja söin 5-6 ateriaa päivässä. Ennen olin jättänyt aamupalan aina väliin, mutta nyt söin sen joka päivä. Olin myös syönyt ennen ensimmäisen ruoan vasta puolenpäivän aikoihin ja mahdollisimman paljon kerralla. Sitten söin ehkä jotain välipalaa ja illalla kauheat epäterveelliset mätöt. Muutin koko homman kerralla, myös liikuntapuolen. Kaikille tällainen jyrkkä muutos ei kuitenkaan sovi. Voi olla järkevämpää ensin aloittaa vaikka pikkuhiljaa liikunta ja sitten vasta ruveta miettimään mitä syö. Vähentää herkut ensin pois ja sitten alkaa miettiä muuten sitä annoskokoa ja mitä lautasella yleensäkin on.
JÄLKEEN
Sen jälkeen, kun sain sen 40 kiloa pois, niin paino on tietenkin välillä jojoillut. Raskaana tuli 18 kiloa takaisin, mutta ne on jo karistettu. Hoikimmillani olen ollut 43 kiloa kevyempi kuin silloin sairaalassa.  Vaikeinta nyt on ollut painon pitäminen kurissa. Laihduttaminen on helppoa, kun vertaa sitä tähän ylläpitämiseen. Helposti myös sorrun herkuttelemaan ja joskus herkkuputki kestää pitkään. Esimerkiksi joulun herkuttelu jäi viimeksi päälle pitkäksi aikaa. Helppoa ei ole siis nytkään, vaikka olen normaalipainoinen ja liikun edelleen paljon. Se pullukka sisälläni haluaa aika ajoin päästä ulos! Taistelen kuitenkin vastaan ja kunhan paino ei tästä nouse yli viittä kiloa, olen tyytyväinen. En kuitenkaan haluaisi loppuelämääni lihoa ja laihduttaa vuorotellen. Pitäisi saada paino pysymään suunnilleen samassa. Herkuttelua en aio koskaan jättää kokonaan, mutta pitäisi  oppia se kohtuus siinäkin. Välillä tuntuu, että herkuttelen niin kuin ruoka loppuisi juuri sillä hetkellä maailmasta.


Nyt voin todeta, että elän unelmaani. Olen saanut liikunnasta työtäni ja yksi suurimmista haaveistani toteutuu syksyllä, kun valmistun personal traineriksi. Jos joku olisi sanonut minulle reilu viisi vuotta sitten, että hei, susta tulee joskus vielä ryhmäliikuntaohjaaja ja personal trainer, niin olisin kuollut nauruun ja niin varmasti kaikki nekin, jotka minut silloin tunsivat.

Jos minä pystyin siihen, niin pystyt sinäkin!

Sari Hietanen
Nimimerkillä entinen liikunnan vihaaja ja sohvaperuna, nykyinen ryhmäliikuntaohjaaja ja personal trainer-opiskelija

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!